Tammisunnuntain juhlallisuudet Helsingissä

Vanhassa kirkkopuistossa suoritetuissa kunnianosoituksissa lippuja kannattelivat Heikki Pietilä ja Jari Sartimo. Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön seppeltervehdyksen laskivat Jussi Niinistö ja Vesa Määttä [1 ja 2], meidän yhdistyksemme seppeleen laskivat Ari Åberg, Juhani Pulkkinen ja Kai-Henrik Tiiainen [3 ja 4]. Laskimme seppeleen ja sytytimme kynttilät myös Liisanpuistikossa sijaitsevalle Pellingin retken muistomerkille [5].

Kunnianosoitusten jälkeen siirryimme Svenska Klubbenille viettämään Tammisunnuntain juhlaa perinteisin menoin [6].

Kaaderilaulajien kvartetin [7] esittämän Jääkärien marssin jälkeen kuulimme puheenjohtaja Ari Åbergin [8 ja 9] tervehdyssanat:

”Suomen sotajoukkojen ylipäällikkö, kenraaliluutantti Mannerheim antoi ensimmäisen taistelukäskynsä Suomen armeijalle tammikuun 28. päivälle 1918. Sen mukaan venäläiset joukot Vaasassa, Lapualla, Seinäjoella, Ilmajoella ja Ylistarossa oli yöllä yllätettävä ja riisuttava aseista. Tämä onnistui täydellisesti. 31.1. 1918 oli koko Etelä-Pohjanmaa valkoisten käsissä ja venäläisiltä saatiin runsaasti sotasaalista suojeluskunnille hyvään tarpeeseen. Tästä alkoi vapaussotamme, jolla turvattiin olemassaolomme itsenäisenä kansakuntana. Historian lehti oli peruuttamattomasti kääntynyt. Syntyi itsenäinen Suomi, jonka koskemattomuutta suojelimme sekä 1918 että myöhemmissä sodissamme.

Tänä päivänä olemme jälleen tilanteessa, jonka olemme kokeneet niin monta kertaa ennenkin. Maailmanpoliittinen tilanne kärjistyy ja se vaikuttaa luonnollisesti myös Suomen asemaan. Historian syy-seuraussuhteet tulevat entistä selvemmin esiin. Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä imperialismi lyötiin kanveesiin – ei kuitenkaan Venäjällä. Toisen maailmansodan lopuksi kanveesiin putosi kansallissosialismi – ei kuitenkaan Venäjällä. Kylmän sodan jälkeen raunioitui puolestaan kommunismi – ei kuitenkaan Venäjällä. Lopputuloksena meillä on edelleen naapurimaanamme valtio, joka on Kultaisen Ordan kaanikunnan suora perillinen eikä ole tehnyt tiliä menneisyytensä kanssa. Siksi meidän on oltava valmiita mihin tahansa – ihan mihin tahansa. Me elämme vapaassa maassa ja vapailla vaaleilla valitsemme tänään itsellemme presidenttiä. Tämä maa ja vapaus on puolustamisen arvoista. Tammisunnuntain hengessä.”

Puheen päätteeksi kohotimme seisten yhteisen maljan itsenäiselle isänmaalle ja kuuntelimme Kaaderilaulajien kvartetin esittämänä Tommi Suutarisen Vapaussodan Perinneliitolle säveltämän kunniamarssin, Vapauden marssin, jonka koskettavat sanat on tehnyt jäsenemme Marko J. Ikonen.

Kauniin perinteemme mukaisesti Liisa Viranko sytytti kynttilän [10] ja lausui muistosanat palauttaen mieliimme vuoden aikana kuolleiden jäsentemme nimet: Tapio Jokipaltio, Jorma Kuokka, Kaija Marmo, Aira Samulin, Lea Selin ja Jyrki Uutela. Vietettyämme hiljaisen hetken lauloimme ajatukset edesmenneissä ystävissämme Maa on niin kaunis.

Ennen suussa sulavaa lounasta oli vielä juhlapuheen vuoro. Kunniajäsenemme professori Ohto Manninen [11 ] kertoi vapaamuotoisesti omia kokemuksiaan vapaussota-termin käytöstä – ja erityisesti tilanteista, joissa sen käyttöä oli syytä väistellä. Tästä esimerkkinä oli hänen väitöskirjansa, jonka aiheena oli ”Asevelvollisuuden toimeenpano valkoisessa Suomessa”. Esitarkastajat olivat huomauttaneet otsikosta ja totesivat, että väitöskirja menisi paremmin läpi tiedekunnan tarkastelussa, jos siinä ei käytettäisi vapaussota-nimitystä. Manninen ei halunnut alkaa riidellä asiasta, niinpä väitöskirjan otsikoksi tuli ”Kansannoususta armeijaksi” – ja työ hyväksyttiin laudaturin arvoisena.

Hän muisteli myös toista tilannetta, jossa oli joutunut ikään kuin vastakkain Neuvostoliiton kanssa. Kyseessä oli vuonna 1990 toteutettu oppikirjojen vertailutoiminta. Manninen oli käynyt läpi venäläisiä keskikoulun oppikirjoja ja tehnyt pitkän luettelon asioista, jotka olisi syytä oikaista. Virheitä löytyi esimerkiksi siitä, milloin Petsamo oli luovutettu Neuvostoliitolle. Tilaisuudessa oli hyvin sovinnollinen tunnelma, ja kun Manninen oli muutosesityksensä puolessa välissä, vastapuolen puheenjohtaja totesi: ”Meidänhän on kirjoitettava nämä kaikki uudelleen”. Kokouksen jälkeen yksi isäntien edustajista vei Mannisen takakautta Päävaltionarkiston luettelosaliin, jossa hänelle näytettiin Suomea koskevat kansiot. Tämän ansiosta hän seuraavalla kerralla Moskovassa vieraillessaan sai käsiinsä Kansankomissaarien neuvoston asiakirjat vuosilta 1917–1918. Kyseessä on laaja arkisto, josta käy hyvin ilmi venäläisten sotatoimet Suomessa. Niiden joukossa on mm. tarkka selvitys siitä, mitä aseita venäläisillä oli Suomessa ja mitä aseita he olivat myyneet tänne. On hienoa, että hänen muistiinpanonsa ovat tallessa täällä Suomessa. Manninen paljasti myös, että hän on arkistoon perustuen tehnyt käsikirjoituksen ”Venäjän sota vastavallankumouksellista valkokaartia vastaan”. Me kaikki läsnäolijat ilmaisimme kiinnostuksemme päästä lukemaan ao. teosta. Toivottavasti ennakkotilauksemme avittavat kustantajaa nopeuttamaan julkaisuprosessia.

Mitäpä olisi juhla ilman hyvää musiikkia? Kaaderilaulajien kvartetissa meitä viihdyttivät eversti Heikki Hult, kommodori Matti Mäkinen, majuri Aarno Suorsa sekä kvartetin johtaja everstiluutnantti Matti Ahtiainen. Kuulimme em. marssien lisäksi ukrainalaisen kansanlaulun Kuutamoyö sekä G. Malmsténin Ilta Skanssissa.

Ennen isänmaallisen juhlamme päätteeksi yhteisesti laulamaamme Kuullos Pyhä valaa pääsimme yllättämään Heikki Hultin nimittämällä hänet ”Vuoden aktivistiksi”. Nimityksen perusteluissa todetaan, että hän on antanut yhdistyksemme käyttöön vahvan asiantuntijuutensa, joka on toistuvasti varmistanut tilaisuuksiemme onnistumisen. Hult sai nimityksen johdosta vuodeksi haltuunsa ”kiertopalkinnon” eli Matti Myllyniemen 14.1.2020 lahjoittaman Juhani Palmun teoksen [12].

Teksti ja kuvat: Nina Schleifer